24.3.2024 11:33
M1 Edustus

Edustus kaatoi Gnistan/Ogelin 2-1

Edustus otti eilen lauantaina harjoituskauden ensimmäisen voiton. Gnistan/Ogeli kaatui kiihkeiden ja jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 2–1. Vaikka kyseessä oli harjoitusottelu, ei se siltä vaikuttanut. Tunnetta tai jännitettä ottelusta ei puuttunut, ja molemmille joukkueilla vain voitto kelpasi. 

Ottelun ensimmäinen puolituntinen ei tarjonnut isompia mainintoja. NuPS oli alkuun hallitsevampi osapuoli, mutta ensimmäisen puoliajan edetessä vierailijat pääsivät otteluun paremmin kiinni. Ottelun ensimmäistä maalia saatiin odottaa 36’ peliminuutille, kun Gnistan/Ogelin maalivahti oli sijoittunut väärin ja kotijoukkueen Niko Vuorela viimeisteli vasurilla tyhjään maaliin 40 metrin kohdalta. Loppu puoliaika meni kotijoukkueen hallinnassa ja taukoa lähdettiin viettämään 1–0 luvuissa. 

Toisella puoliajalla sitten alkoikin tapahtua. Tasaisissa merkeissä edennyt toinen puoliaika toi tasoituksen 68’ minuutin kohdalla. Gnistan/Ogelin hyökkääjä pääsi nostamaan pallon yli voimattoman Eemeli Elomaan sekalaisen puolustustilanteen jälkeen. Tasoituksen tapahduttua peli oli yhtä päätyä, kun NuPS vyörytti vaarallisia hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen kohti Gnistan/Ogelin maalia. Vierailijat hölmöilivät myös itselleen punaisen kortin, jonka varsinkin todella pirteästi vaihdosta sisään tullut Urho Niskanen käytti hyväkseen ja loi hyviä paikkoja joukkuetovereilleen. Voittomaali syntyi ottelun viimeisestä tilanteesta. Pallo lähetettiin vierailijoiden boksiin ja muutamien pomppujen kautta pallon saanut Tomi Koski viimeisteli komeasti pallon vasempaan alakulmaan 16-rajan tuntumasta. Maalin jälkeinen loppuvihellys tiesi NuPSille 2024 kauden ensimmäistä voittoa. 

Päävalmentaja Joni Saastamoinen oli tyytyväinen tulokseen ja joukkueen esitykseen:

“Aika iso tunne oli pelissä. Ennen ottelua käytiin läpi, että tänään pitää kamppailla ja sen jätkät toteutti. Kaveri halusi voittaa, eikä ollut huono porukka. Silti ansaittu voitto 2–1 voitto, olisi voinut olla paljon enemmänkin. Tosi tyytyväinen monen pelaajan tekemiseen. Hyvä saada tällainen tulos pitkästä aikaa” Lelu kiteyttää. 

Varsinkin puolustaminen ja toisella puoliajalla paikkojen luominen oli Lelun mieleen:

“Puolustamisessa onnistuttiin hyvin. Edellisissä otteluissa puolustaminen ei ole toiminut, joten hyvä saada tuollainen näyte. Toisella jaksolla luotiin hyvin paikkoja, joista ei pystytty tekemään maalia, mutta lopussa kiitos seisoi.”

Sarjan alkuun on vajaa neljä viikkoa ja joukkue jatkaa nousujohteista harjoittelua. Yksi harjoitusottelu on tarkoitus saada ennen sarja-avausta. 


Maalit: 

36’ 1–0 (Niko Vuorela) 

68’ 1–1 

90+5’ 2–1 (Tomi Koski)

Kokoonpano:

Eemeli Elomaa (MV)

Tomi Koski

Jabie Sonko

Lenni Immonen

Lari Lehikoinen

Joel Långström

Jaakko Jussila

Arttu Akkanen

Jesperi Timmerbacka

Viljami Kajeniemi

Niko Vuorela © 

Vaihdossa:

Mico Rehnström (MV)

Otso Timonen

Urho Niskanen

Elias Hämäläinen

Pyry Schutschkoff

Tino Olin


Erkka Tuomisto, NuPS Edustus Media